lauantai 23. tammikuuta 2016

LVI-kalusteet valittuna

Putkimiehen tullessa töihin työmaalle, piti meillä olla tiedossa millaiset hanat ja wc-pytyt meille tulee mihinkin tilaan. Tämä siksi, että tietyt hanat tarvitsee tietynlaiset kytkökset ja vesiputket. Samoin kuin seinä wc:n viemäri tulee hieman eri paikkaan kuin tavallisen pytyn. Lähinnä kuitenkin oli kyse wc-hanoista joissa on bidee. Olimme onneksi jo tutkineet hyvissä ajoin vaihtoehtoja joten aika selvät sävelet oli valintoja tehdessä. 

Muutama valintakriteeri meillä oli, joka helpotti mieluisien hanojen löytymistä.
Halusimme tunnetun merkkiset, joiden laatuun voi luottaa ja joihin tarvittaessa saa varaosia. Minä sitten paasasin esteettisyydestä ja H puolestaan käyttömukavuudesta. Lopulta päädyimme sekä Orakseen, että Hansgroheen.

Meillä on nykyisessä asunnossa molempia, ja molemmista olemme tykänneet, päädyimme siis aika pitkälti samoihin hanoihin myös uudessa kodissa.


Alakertaan halusimme seinäkiinnitteliset wc:t, joten puntaroimme hetken Idon, Geberitin ja Duravitin sekä Villeroy & Bochin välillä. Päädyimme kuitenkin kokonaisuutena Idoon, jolta saamme kaikki osat samaa merkkiä. Tarkoittaa siis seinäkiinnikettä, itse pyttyä ja painiketta. Koska pytyt tulee sijaitsemaan hieman liian kaukana käsienpesualtaasta ajatellen, että istuessaan saisi hanan avattua, päädyimme Oras Optima smart bidettaan, joka siis toimii koskematta hanaan. Tämä täytyi huomioida nyt vesiputkia vedettäessä, sillä bidee suihkulle täytyy tulla oma vesiputki rakenteissa. Alakerrassa siis tulee samat setit molempiin vessoihin. 


Pesuhuoneeseen päädyimme valitsemaan Oraksen Optima sadesuihkut. Toinen käsisuihkulla ja toinen juoksuputkella löylykiulun täyttämistä ajatellen.

Keittiöön halusin ehdottomasti Hansgrohen. Orakselta ei oikein löytynyt kivan näköistä, ja olen tykästynyt nykyiseen Talis S² hanaan, joten miksipä ei samanlaista myös uuteen keittiöön. 


Kodinhoitohuoneeseen tulee samanlainen Hansgrohen Talis S² hana pesukoneventtiilillä kuin keittiöönkin. Sen kaveriksi koiranpesua ajatellen tulee Oraksen Optima termostaatti jossa sekä juoksuputki, että käsisuihkun paikka. Tähän ostamme sitten erikseen käsisuihkun ja letkun niin saamme käyttötarkoitukseen toimivan kokonaisuuden.


Yläkerran kylpyhuoneeseen tulee aivan tavallinen Idon wc-istuin, samanlainen Oraksen Optima pesuallashana bideellä kuin alakertaankin, ilman smart toimintoa kuitenkin. Yläkerrassa nimittäin ylettää käyttämään hanaa vaikka istuukin pytyllä. Suihkuksi valkoitui Hansgrohen Croma 160 Showerpipe suihkusetti. Tämä siksi, että sinne ei tarvita sadesuihkua, mutta halusimme kuitenkin sekä ylä- että käsisuihkun.




torstai 21. tammikuuta 2016

Sähkösuunnitelma

Kirjoittelen nyt hieman jälkijunassa sähkösuunnitelman teosta, sillä meillä on suunnitelmat olleet valmiina jo kaksi kuukautta ennen talopaketin toimitusta. Tämä siksi, että tehtaalla tehtiin valmiiksi ulkoseinien putkitukset ja rasiat, joten paikkojen piti olla mietittynä hyvissä ajoin.

Miten me sitten toteutimme kyseisen suunnitelman?

 

Minä oli pidemmän aikaa kirjannut ylös listaa kohdista mihin halusin pistorasian tai valaisimen. Tämä oli kätevä tapa, sillä yhdellä kerralla on aivan mahdotonta ottaa huomioon kaikkia yksityiskohtia ja toimintoja. Loppuviimein listani taisi olla yhden A4 mittainen ja melko kattava. Tähän väliin voineen mainita, että teen listoja aivan kaikesta, joten tämänkin listan tekeminen oli oikein mielekästä puuhaa. Lista kädessä otimme sitten pohjapiirroksemme eteemme ja aloimme sijoittamaan eri toimintoja paperille. Asioita mihin erityisesti minä kiinnitin huomiota oli esteettisyys ja toiminnallisuus. Esimerkiksi miettisin tarkkaan mihin kohtaan keittiössä haluan pistorasiat, siten, että kahvinkeitin ja vedenkeitin on helppo käyttää mutta tarvittaessa myös piilottaa. Lisäksi piti saada paikat erilaisille kodinkoneille jotka nostetaan esille aina käytönajaksi.

Meille oli alusta asti selvää, että emme lähde hifistelemään millään tehostevaloilla tai muilla erikoisuuksilla. Minulle on tärkeää saada ripustaa kattovalaisimet kattoon ja asetella pöytävalaisimet sivupöydille. Tunnelmavalaistus luodaan meidän kodissa sisustamalla, ei erilaisilla ja sävyisillä upotetuilla valonlähteillä. Kattovalaisin on mielestäni ehdottoman tärkeä sisustuselementti asuinhuoneissa. Toiminnallisiin tiloihin, kuten kodinhoitohuoneeseen, pesutiloihin ja eteiseen meille toki tulee kattoon upotetut spotit, mutta ne ovatkin sellaisia tiloja mihin ei muunlaiset kattovalaisimet oikein edes istu.

Asuinhuoneisiin olen jo päättänyt minkälaiset kattovalaisimet niihin tulee. Tästä syystä oli helppo miettiä kattorasioiden paikat. Olohuoneesta piirsin esimerkiksi monta erilaista versiota, joissa vaihdoin sohvan ja nojatuolien paikkoja. Tällä tavalla varmistuimme siitä, mihin kohtaan kattorasia kannattaa sijoittaa, jotta valaisin istuu mahdollisimman moneen variaatioon tilassa.

Keittiön saarekkeen päälle meille tulee kaksi riippuvalaisinta. Nämäkin oli niitä asioita jotka oli ensimmäisenä päätetty. Näin ollen keskityimme miettimään millaisella etäisyydellä toisistaan ne olisi hyvä ripustaa jotta työskentelyvalo olisi paras mahdollinen ja esteettisyys ja symmetria säilyisi.

H puolestaan keskittyi miettimään yleisvalaistusta ja tutkimaan miten paljon led-spotteja tulee sijoittaa kodinhoitohuoneeseen, eteiseen, pesutiloihin ja vaatehuoneeseen. Tässä asiassa hän taisi hyödyntää jotain valaisinvalmistajan ohjeita ja muiden sähkösuunnitelmia jotka hän bongasi jostakin blogista. Minä puolestani otin kantaa siihen mihin kohtaan ja millaiset kalusteet vessoihin tulee. Se helpotti valaisimien sijoittelussa.

TV- ja atk pistokkeiden paikkoja mietimme yhdessä, ja yritimme ottaa huomioon erilaiset variaatiot huoneiden käytössä. Esimerkiksi meidän makuuhuoneeseen tulee TV-pistokkeet kolmeen eri paikkaan. Tämä siksi, että huoneen voi joskus ottaa käyttöön tv-huoneeksi, jos kaikki yläkerran huoneet on makuuhuoneina.

Ulkovalaistuksen suunnittelusta vastasin minä. Siinä keskityin korostamaan sisäänkäyntejä kuitenkin pyrkien säilyttämään tietynlaisen symmetrian sijoittelussa.

Mihin sitten kannattaa kiinnittää huomiota kun alkaa tekemään sähkösuunnitelmaa?


Sähkösuunnitelmaa tehdessä kannattaa kiinnittää huomiota mitä eri toimintoja huoneissa on tarkoitus tehdä. Tarvitaanko kylpyhuoneessa pistorasia partakonetta ja hiusfööniä varten? Missä kohtaa keittiötä käytetään kahvinkeitintä ja leivänpaahdinta? Katsotaanko tv:tä ainoastaan yhdessä paikassa, vai ehkä useammassa huoneessa. Pitääkö kaikissa huoneissa olla atk pistoke, vai miten kodin laajakaista rakennetaan? Mihin tulee millaisia valoja? Onko kenties jo olemassa sellainen valaisin joka on tarkoitus ripustaa tiettyyn huoneeseen? Entä jouluvalaistus, onko tapana ripustaa ikkunoihin tähtiä vai asetella ikkunalaudalle kynttelikkö? Mistä huoneesta kuljetaan mihinkin, mistä sytytetään tai sammutetaan valot esimerkiksi keittiöön tai vaatehuoneeseen? Mihin on tarkoitus asetella pöytävalaisimia tai muuta tekniikkaa? Porrasvalot?

Kun suunniteltaessa lähtee paloittelemaan tilat omiin osiinsa ja keskittyy huone kerrallaan miettimään, niin homma ei ollenkaan ole vaikeaa. Ammattilainen tarvitaan ainoastaan sitten piirtämään johdotukset, jotta saadaan sähkö kulkemaan sieltä mistä kuuluukin .

Kuvituksena meidän sähkökuvat.


tiistai 19. tammikuuta 2016

Vesijohtoja ja väliseiniä

Väliseinät alkaa pikkuhiljaan olemaan paikoillaan ja levytettynä toiselta puolelta. Niistä kohdista mihin tulee lattiavalu, ei tietenkään ole vielä väliseiniä koska ne pystytetään vasta betonikakun päälle.

Yläkerrassa on levytykset hieman pidemmällä kuin alakerrassa, johtuen siitä, että sinne tulee vähemmän tekniikkaa seiniin, ja se mitä sinne tulee on lähes kaikki jo vedettynä. Lähinnähän on kyse sähköistä. Kylpyhuoneeseen tietysti täytyy vetää vielä vesijohdot suihkulle, käsienpesualtaalle sekä wc-pytylle. Ne putkimies lupasi tulla tekemään huomenna.


Pesutilojen ja kodinhoitohuoneen osalta ollaan tehty valmisteluja lattiavalua varten. Styroksit on viittä vaille valmiina ja niiden välissä kulkee vesijohdot. Pukuhuoneeseen on asennettu kiertovesitukki paikoilleen ja tekniseen tilaankin on jo osa vesiputkista kiinnitetty tukkiin.

Kodinhoitohuone keittiöstä katsottuna.
Teknisentilan johdotuksia ja vesiputkia.
Pesutilojen lattiavaluvalmisteluja ja kiertovesitukki pukuhuoneessa.
Perällä pää-wc ja oikealla pää-ovi.

Viikonloppuna yritin hieman siivoilla ja järjestellä raksalla. Yleisilme on mielestäni hieman kaaoottinen, kuulemma ei ollenkaan kun H:lta kysyttiin. Mihinkään en saanut koskea, muuten timpuri ei löydä työkaluja maanantaina. Keräsin sitten roskat ja tyydyin kaaokseen. Parempi ehkä olla koskematta tavaroihin vielä tässä kohtaa. Ilman puuhaa ei kuitenkaan jääty. Kannoimme yhden nipun kipsilevyjä sisään. Nyt pitäisi olla kannettuna riittävästi levyjä sisälle. Loput meneekin sitten autotalliin keväämmällä. Hyvin oli kipsilevyt säilyneet ulkona pressun alla, vaikka hieman pelkäsimme niiden puolesta. Onneksi on pysynyt kasa kuivana ja näin ollen täysin priimaa tavaraa kannettiin käyttöön.



Saanko esitellä - the keittiö. Oikein on toimiva. Löytyy mikro, kahvinkeitin, kahvipuruja, ketsuppia ja muutama mukikin. Mitä sitä nyt muuta raksalla tarvitseekaan? Huomatkaa etu-alalla oleva finnfoamin palanen joka on toimittanut istuimen virkaa. 

Luntakin ollaan saatu. Sen myötä myös lumihommia tehty. Onneksi saatiin harjakaisissa kunnon lumityövälineet, oli sitten millä työnnellä. Muuten olisi ensin pitänyt lähteä kauppaan ostamaan lumikolaa ja lapiota. 

On muuten näppärä käyttää tuo Fiskarsin hieman pienempi lumikola. Sopivan kevyt myös naisen käyttöön. Ne isot tahtoo olla jo tyhjänä niin raskaita, saati sitten kun kyydissä on kunnon kasa märkää lunta.


Talon katto on sopivan kalteva - lumet tippuu omatoimisesti myös pakkasella alas. Autotallin katto näköjään kerää kaiken talteen. Tässä huomaa hyvin, että lumiesteet on aika oleellinen varuste ainakin tuossa sisäänkäynnin kohdalla. Muuten voi olla, että saa kunnon lumilautan niskaan vielä joku kaunis päivä.

Tällaista tällä erää. Hommat jatkuu ja sitä rataa. Ensi viikolla onkin luvattu plussa keliä. Sitten työnnellään loskaa ja kuivatellaan pressuja.

perjantai 15. tammikuuta 2016

Loput laatat valittuna

Viime viikonloppuna teimme reissun pääkaupunkiseudulle vartavasten laattoja katsomaan. Kierrettyämme kaikki Turun myymälät löytämättä mieluisia oikeassa hintaluokassa päädyimme ottamaan viimeisen oljenkorren käyttöön ja tekemään reissun hieman pidemmän matkan päähän. Täytyy sanoa, että kyllä kannatti. Löydettiin just eikä melkein sellaiset mitä ollaan haettu. 
                                                                  
                         

Meillähän oli valmiina hankittuna jo kaikki muut laatat paitsi pesuhuoneen, saunan lattian, pukuhuoneen lattian ja sen yhteydessä olevan wc:n laatat. Kaikki tilat ovat kytköksissä toisiinsa ja siksi tarvitsimme laatan josta sai eri kokoja. Kerroinkin viemäripohdintoja postauksessa ongelmastamme lattialaatojen suhteen pesuhuoneessa ja saunassa. Mehän emme halunneet sitä 10x10 laattaa.. No mitenkä sitten mahtoi käydä?! 

Kuten yllä olevassa kuvassa näkee, on nyt valikoitunut lattialaataksi kosteisiin tiloihin tuo kuivapursitelaatasta leikattu 10x10. Seiniin sekä pukuhuoneen ja pikku wc:n lattiaan tulee samaa isoa 60x30 laattaa. Teimme siis kompromissin johon olemme kumpikin tyytyväisiä. Löysimme mielekkään laatan joka oli kohtuuhintainen joutuen kuitenkin "tyytymään" 10x10 pesuhuoneen ja saunan lattiassa. Toinen vaihtoehto olisi tietysti ollut samasta laatasta saatava mosaiikki joka kuvassakin näkyy, mutta huima neliöhinta poissulki sen vaihtoehdon.


Saumaksi valittiin tuo vaaleampi jolloin se toivonmukaan ei erotu itse laatoista kovinkaan paljoa. Tumma olisi ehkä ollut liian tumma, ja puhtaanapidon kannalta kokemuksesta lähes mahdoton pitää tummana. (Meillä on tällähetkellä kylpyhuoneen mustien lattialaattojen sauman tummantummanharmaa joka todellisuudessa on aina vaaleanharmaa.)


 Myös yläkerran kylpyhuoneesta puuttui lattialaatat. Seinälaatathan löysimme pilkkahintaan kesällä Pukkilan pihamyynnistä ja ne ovat 20x20 mattavalkoiset aivan peruskaakelit. Lattialaattojen valinta osoittautuikin todella vaikeaksi, koska valinnanvaraa oli miljoonia, eikä mikään varsinaisesti rajoittanut valintaa muutakuin lompakko ja suihkuun tuleva tavallinen lattiakaivo sekä tietysti omat mieltymykset ja kuvitelmat. 

Jo projektin alkumetreillä pintamateriaaleja miettiessämme ilmoitin haluavani kuusikulmaista laattaa johonkin tilaan. Jäljelle jäi sitten tämä yläkerran kylpyhuone. Ihastuimme kuvassa olevaan isoon betonimaiseen kuusikulmaiseen lattialaattaan joka kylläkin oli melko hintavaa. Tässä teimmekin sitten jälleen kerran kompromissin, tällä kertaa budjetin suhteen. Päätimme raaskia ottaa hieman hintavampaa laattaa kun sen menekki on niin pieni kyseisessä tilassa. Suihkunurkan kohdalle valitsimme seinälaattojen kanssa samaa sävyä olevan valkoisen kuusikulmaisen mosaiikin jotta saadaan kallistukset tehtyä. Isosta laatasta se tehtävä olisi ollut mahdoton neliön kokoisella alueella. 

Nyt odottelemme enää myyjältä lopullista tarjousta jotta voimme tehdä lopullisen päätöksen kaupasta ja tilata laatat työmaalle.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Tapahtunut sisäpuolella

En olekaan tainnut kirjoitella sisäpuolisista edistyksistä sitten yläpohjan työvaiheiden. Hommathan on mennyt ihan hirveästi eteenpäin siitä. Sisäpuolellahan niitä töitä oikeastaan on tehtykin koko ajan.

Kun yläkerta saatiin kuin saatiinkin valmiiksi puhallusvillaa varten jatkettiin alakerrassa lattiavasojen kanssa. Koska meille tulee lankkulattia halusimme puurossin niiden alle. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ontelolaattoihin kiinnitettiin kulmarautojen ja kiilojen avulla liimapuupalkista lattiavasat. 10 metristen liimapuupalkkien sisäänkantaminen kävi kuulema ihan urheilusta. Meinasi olla hieman raskaita. Lisää haastetta hommaan toi niiden pujotteleminen sisälle kaikkien kantavien seinien välistä. Sisälle ne kuitenkin saatiin muutaman akrobaattisen harjoitteen jälkeen.

Kun lattiavasat oli passissa ja kiinnitettynä paikoilleen ruuvattiin niiden yli koolaus. Tämän koolauskierroksen päälle pystytettiin sitten väliseinät. 



Samanaikaisesti kun timpuri on tehnyt omiaan, on sähkärit vetäneet sähköjä. Tällä hetkellä johtoja ja putkia menee ristiin-rastiin koko talossa. Ainakin siltä se tuntuu. Eiköhän ne sähkärit kuitenkin tiedä mitä tekevät. Joten varmasti ne vielä löytävät paikkansa!



Yläkerrassa on myös tehty ristikkäiskoolauksia. Sinne tuli kantavien välipohjapalkkien päälle 32 lautaa jonka päälle vuorostaan tuli väliseinät. En enää pysy laskuissa mukana kuinka monta kertaa olen kaikki villapaalit siirtänyt paikasta toiseen kun aina ne on jonkun työvaiheen tiellä siinä missä juuri sillä hetkellä ovat. Onneksi eivät ole kovin raskaita, joten niitä on helppo liikutella. Kohtahan niistäkin päästään kun saadaan kaikki väliseinät villoitettua. Yläkerrassa jo onkin hyvällä mallilla. Siitä ei valitettavasti vaan ole nyt kuvaa.


Tässä ollaan viimeistelemässä toisen päädyn ristikkäiskoolausta.



Vaatehuoneissa ja kylpyhuoneessa onkin jo koolaukset tehtynä. Myös putkimies on käynyt työmaalla asentamassa viemärit paikoilleen. Kuvassa näkyy yläkerran kylpyhuoneen suihkun lattiakaivo ja altaan sekä wc-pytyn viemärit.


Ainoastaan käytävän kohdalta puuttuu enää ristikkäiskoolaus sillä siinä on vielä muutama viemäri ja ilmanvaihtokanavan kytkös kesken. Ne saadaan varmaankin viimeisteltyä lähipäivinä.


Seuraavaksi onkin tarkoitus saada loput sähköt vedettyä, väliseinät villoitettua ja levytettyä. Putkimiehen on määrä tulla tekemään lattialämmitysverkostoa pesutilojen ja kodinhoitohuoneen osalta, jotta muutaman viikon sisällä saadaan tilattua lattiavalu.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Autotalli saa vuorilautaa kylkeensä

Pitkään (n. kuukauden) tuulensuojalevyt paljaana seissyt talli on nyt vihdoin saanut vuorilaudat paikoilleen. Päädyimme ottamaan hommaan hieman apuvoimia kun ei oma aika millään riittänyt ja laudat oli saatava paikoilleen ennen talven tuloa. Normaaliolosuhteissa olis ollut talvi jo tässä vaiheessa, muutama päivä ennen joulua, mutta olemme vielä toistaiseksi välttyneet kovilta pakkasilta eikä lumisadetta ei ole vielä näkynyt ollenkaan. (Olen näemmä aloittanut postauksen jo jokin aika sitten..) Hyvä niin. Puhutaan siis vielä "ennen talven tuloa"..

Nyt eletään jo tammikuun toista viikkoa ja talli on seissyt valmiina hyvissä ajoin ennen joulua. Näin se aika rientää.


Takaseinä valmistui ensimmäisenä. Seuraavaksi pojat siirtyivät kadunpuoleiseen päätyyn joka olikin se hankalin seinä. Tallin pääty on niin lähellä katua ja pudotus sen verran jyrkkä, että siihen ei oikein saa rakennettua telineitä. Aluksi he olivat kiipeilleet tikkailla mutta se on aika hidasta hommaa kiivetä koko ajan lauta kerrallaan ylös ja taas alas hakemaan seuraavaa. Niinpä otettiin avuksi hieman nosturia johon sai lastattua kyytiin useamman laudan kerralla eikä näin ollen tarvitse koko ajan käydä maassa hakemassa lisää materiaalia.


Seuraavaksi kun kadunpuoleinen pääty saatiin valmiiksi, siirryttiin etupuolelle. Etupuolen kuvat onkin otettu vasta tammikuussa. Jostain syystä on ollut hieman liian pitkä tauko kuvaamisessa tässä vuodenvaihteen tienoilla. Yritän taas skarpata siinä asiassa. Pyrimme kuitenkin ikuistamaan eri työvaiheita ihan itsellemmekin, jotta myöhemmin voi palata valokuvien avulla ajassa hieman taakse.


Ovi-aukot on toistaiseksi vielä pressuilla suljettu, sillä sisällä on kaikki seinät vielä kesken jonka vuoksi nosto-ovea ei pysty asentamaan vielä paikoilleen.

Viimeisenä tehtiin pihanpuoleinen pääty ja samalla hyvin huomaamaton luukku käyttöullakolle. Sitä ei seinästä erota jos ei tiedä sen olemassaolosta. Alla olevassa kuvassa onkin sitten jo nurkkalaudat ja ikkunat viimeisteltynä.  Enää puuttuu autokatoksen rimoitus ja maali pinnasta. Ne ovatkin sitten kesämmällä tehtäviä hommia.