tiistai 19. tammikuuta 2016

Vesijohtoja ja väliseiniä

Väliseinät alkaa pikkuhiljaan olemaan paikoillaan ja levytettynä toiselta puolelta. Niistä kohdista mihin tulee lattiavalu, ei tietenkään ole vielä väliseiniä koska ne pystytetään vasta betonikakun päälle.

Yläkerrassa on levytykset hieman pidemmällä kuin alakerrassa, johtuen siitä, että sinne tulee vähemmän tekniikkaa seiniin, ja se mitä sinne tulee on lähes kaikki jo vedettynä. Lähinnähän on kyse sähköistä. Kylpyhuoneeseen tietysti täytyy vetää vielä vesijohdot suihkulle, käsienpesualtaalle sekä wc-pytylle. Ne putkimies lupasi tulla tekemään huomenna.


Pesutilojen ja kodinhoitohuoneen osalta ollaan tehty valmisteluja lattiavalua varten. Styroksit on viittä vaille valmiina ja niiden välissä kulkee vesijohdot. Pukuhuoneeseen on asennettu kiertovesitukki paikoilleen ja tekniseen tilaankin on jo osa vesiputkista kiinnitetty tukkiin.

Kodinhoitohuone keittiöstä katsottuna.
Teknisentilan johdotuksia ja vesiputkia.
Pesutilojen lattiavaluvalmisteluja ja kiertovesitukki pukuhuoneessa.
Perällä pää-wc ja oikealla pää-ovi.

Viikonloppuna yritin hieman siivoilla ja järjestellä raksalla. Yleisilme on mielestäni hieman kaaoottinen, kuulemma ei ollenkaan kun H:lta kysyttiin. Mihinkään en saanut koskea, muuten timpuri ei löydä työkaluja maanantaina. Keräsin sitten roskat ja tyydyin kaaokseen. Parempi ehkä olla koskematta tavaroihin vielä tässä kohtaa. Ilman puuhaa ei kuitenkaan jääty. Kannoimme yhden nipun kipsilevyjä sisään. Nyt pitäisi olla kannettuna riittävästi levyjä sisälle. Loput meneekin sitten autotalliin keväämmällä. Hyvin oli kipsilevyt säilyneet ulkona pressun alla, vaikka hieman pelkäsimme niiden puolesta. Onneksi on pysynyt kasa kuivana ja näin ollen täysin priimaa tavaraa kannettiin käyttöön.



Saanko esitellä - the keittiö. Oikein on toimiva. Löytyy mikro, kahvinkeitin, kahvipuruja, ketsuppia ja muutama mukikin. Mitä sitä nyt muuta raksalla tarvitseekaan? Huomatkaa etu-alalla oleva finnfoamin palanen joka on toimittanut istuimen virkaa. 

Luntakin ollaan saatu. Sen myötä myös lumihommia tehty. Onneksi saatiin harjakaisissa kunnon lumityövälineet, oli sitten millä työnnellä. Muuten olisi ensin pitänyt lähteä kauppaan ostamaan lumikolaa ja lapiota. 

On muuten näppärä käyttää tuo Fiskarsin hieman pienempi lumikola. Sopivan kevyt myös naisen käyttöön. Ne isot tahtoo olla jo tyhjänä niin raskaita, saati sitten kun kyydissä on kunnon kasa märkää lunta.


Talon katto on sopivan kalteva - lumet tippuu omatoimisesti myös pakkasella alas. Autotallin katto näköjään kerää kaiken talteen. Tässä huomaa hyvin, että lumiesteet on aika oleellinen varuste ainakin tuossa sisäänkäynnin kohdalla. Muuten voi olla, että saa kunnon lumilautan niskaan vielä joku kaunis päivä.

Tällaista tällä erää. Hommat jatkuu ja sitä rataa. Ensi viikolla onkin luvattu plussa keliä. Sitten työnnellään loskaa ja kuivatellaan pressuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti