lauantai 16. huhtikuuta 2016

Sisäkatot

Sisäkatot alkaa olemaan valmiina. Kattomateriaaliksi valittiin Siparilan Struktuuri paneeli. Kirjoittelinkin jo aiemmin, että tilasimme paneelin valmiiksi maalattuna. Katossa oleva paneeli on nyt kuitenkin maalattu vielä toistamiseen jotta saatiin puhtaan valkoinen katto. Tehtaalta tulleet "valkoiset" paneelit olivat luonnossa puhtaan valkoisen seinän vieressä vihreät. Nyt on paljon parempi. Pinnastakin tuli kivempi, kun maalattiin himmeällä maalilla.

Olohuone

 Katot on toteutettu niin, että kattolistoja ei tarvita. Aika askarteleminen on timpurilla ollut, mutta taitavasti on kattopaneelit asennettu. Muutamissa kohdissa oli pieni tänka-på tilanne, kun esimerkiksi tehtaalla asennetut ulkoseinien kipsilevyt eivät ylettyneet ylös asti. Jouduimme siis koolaamaan alakerrassa tasakatot hieman alemmas, jotta saatiin saumat peittoon. Muuten olisimme joutuneet laittamaan kattolistat. Nyt olemme kuitenkin erittäin tyytyväisiä lopputulokseen.

Keittiöstä ruokailutilaan.
 Kuten kuvista näkyy, on alakerta myös kokenut valkaistumisen. Seinät on nyt kolmeen kertaan maalattu, ja näin ollen valmiit. Pientä fiksailua on vielä smyygien kanssa, se on aikaa ja hermoja vievää hommaa. Täytyisi vaan ottaa itseään niskasta kiinni, ja alkaa hommiin.


Ruokailutilasta keittiöön.
Makuuhuone


Ja sitten, FIRST THINGS FIRST, olohuoneen kattovalaisin on jo asennettu. Arvaako kukaan mikä valaisin siellä lakanan alla roikkuu? Vinkkinä voin kertoa, että kaikkia osia ei vielä ole asennettu paikoilleen. Ainoastaan runko on paikoillaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti