lauantai 11. kesäkuuta 2016

Saunaosaston materiaalivalintoja

Sillä välin kun itse olemme maalanneet taloa ja rakentaneet terassipöytää on timpuri askarrellut saunaosaston kimpussa. Siellä alkaa olemaan viimeistelyä vaille pinnat tehtynä. Älkää antako hieman keskeneräisten nurkkien häiritä. 

Halusimme jatkaa samaa värimaailmaa läpi koko talon, joten myös saunaosastolla on käytetty mustaa, harmaata ja puuta.


Aloitetaan pukuhuoneesta. Seinille haluttiin puuta, ja paneeliksi valikoitui kapeahko thermohaapa (Jos joku tarvii tarkempia speksejä niin saa tiedustella). Tuoksu on aivan ihana kun astuu huoneeseen sisään - heti tulee sauna mieleen. Paneeli on asennettu siten, että kaikki ovenympärykset tehdään jiiriin. Timpuri puristeli päätään kun kerroimme toiveemme, mutta äärimmäisen hienosti on paneelit asentanut. Pukuhuoneeseen asennettiin mustat sähkökalusteet. Ulko-ovi on musta, penkin yläpuolelle tuleva radiokaappi on musta ja kattopaneeli on mustaa. Lattialaatat ovat samaa laatta kuin koko saunaosastolla.


 Kaappi hankittiin IKEAsta. Jakotukin ympärille on tarkoitus rakentaa kiinteä penkki jossa säilytystilaa pyyhkeille. Yläkaapin sisään on vedetty sähköt ja kaiutinjohdot saunasta. Siihen tulee siis äänentoistolaite josta saa saunaan taustamusiikkia. Näppärä ja edullinen tee-se-itse äänentoisto sellaiselle joka ei tarvitse aivan sitä parasta äänenlaatua saunaan.


 Kattomateriaaliksi valittiin Siparilan mustaa saunapaneelia. Samaa paneelia on siis sekä saunanseinissä, katossa kuin myös muiden tilojen katoissa. Pinta on aavistuksen karhea ja tekee ilmeestä sopivan rouhean. Sopii hyvin laattojen kanssa yhteen. Ja on samaa henkeä kuin muualla talossa käytetty hieman kapeampi Siparilan Struktuuripaneeli.


Pesuhuoneessa ja saunassa on seinät jo aika valmiit. Pesuhuoneen puolelta puuttuu laatat suihkujen kohdalta sillä ongelmana reiät, sekä alarivistö kokonaan. Tietysti saumauskin uupuu vielä. Saunan ja pesuhuoneen väliin jäävään aukkoon tulee lasiseinä ja ovi. Pesuhuoneen katosta puuttuu vielä muutama palanen paneelia, sillä suihkujen ylle on tarkoitus asentaa upotettuna ledikisko, ja sitä odotellaan vielä. Lattioitakin on aloitettu laatoittamaan. Hieman on homma vielä vaiheessa askartelujen osalta, mutta maalisuoralla ollaan senkin suhteen.



 Pukuhuoneen yhteydessä oleva wc on eniten rempallaan. Siellä on vasta aloitettu seinien laatoittaminen. Kalusteet kuitenkin on kaikki hankittuna, joten kunhan timpuri ennättää saamaan pinnat valmiiksi päästään kalustamaan.

Olemme itse hyvin tyytyväisiä materiaalivalintoihimme. Laatat osuivat juuri nappiin ja värit toimivat hienosti mustan, harmaan ja thermohaavan yhdistelmässä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti