torstai 9. kesäkuuta 2016

Terassi ja puutarhakalusteita terassille

Takapihan puolelle, suoraan ruokailutilasta ja keittiöstä saavutettavissa, tehtiin terassi johon mahtuu kunnon kokoinen ruokailuryhmä. Kansilaudat ja runkomateriaalit tuli talopaketin mukana. Kaidevärkit ja alaosaan tulevat rimoitukset hankittiin ja hankitaan erikseen. Homma on vielä hieman vaiheessa kuten kuvista näkyy.

Tähän päätyyn tulee portaat.


Kun kerran työmaalla oli runkovärkkiä ja kaidetolppia päätimme väsätä kasaan myös ruokapöydän terassille. Kiitos vaan ideasta  Lyde. Koska pöytä tehtiin painekyllästetystä puusta, annamme sen ensin olla ihan tuollaisena ulkona, ja mietimme mahdollista käsittelyä sitten kun kyllästeaine on hieman harmaantunut. Tuoreeltaan ei kannata painekyllästettyä tavaraa ainakaan maalata sillä maali ei pysy kovinkaan kauaa hyvännäköisenä.


Pöydälle on nyt tarkoitus hankkia vielä tuolit. Hieman ollaan mietitty IKEAn Falster nojatuoleja harmaina. Ainut ongelma on löytää tuoleihin mieluisat istuintyynyt jotka ovat 50x50. Ikean omat vaikuttaa googlailun jälkeen ainoalta vaihtoehdolta koonsa puolesta. Onko joku muu löytänyt kivoja istuintyynyjä jotka olisivat 50x50. Ei tarvitsisi olla ulkokäyttöön soveltuvia, sillä tyynyjä ei ole tarkoitus pitää ulkona huonolla säällä.

2 kommenttia:

  1. Meillä on Jyskistä hankitun mustan pöydän kaverina Ikean käsinojalliset harmaat Falster-tuolit sekä Ikeasta ostetut tuoleihin sopivat 50x50 istuintyynyt mustana. Istuintyyvyt ovat ainakin tähän saakka olleet oikein hyvät, ei mitään valittamista. Tosin tyynyt säilytetään säilytysarkussa silloin kun eivät ole käytössä, joten ne eivät ole sään armoilla. Ruokailuryhmä miellyttää ainakin omaa silmääni ja nuo mustat istuintyynyt sopivat kivasti mustan pöydän kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin niitä Ikean tyynyjä jo hiplasin ja vaikuttavat ihan asiallisilta. Jotenkin olisin vain halunnut jotkut hieman erikoisemmat, mutta sellaista ei tunnu olevan nyt tarjolla. Nähtäväksi jää mihin me päädymme :)

      Poista