perjantai 23. syyskuuta 2016

Takkatulen äärellä


Takka on vihdoin otettu käyttöön ja se on aivan ihana!
Olemme iltaisin polttaneet pienen pesän herätelläksemme tuon ison kylmän möhkäleen henkiin talvea varten. Kuivua se on saanut todella pitkään, mutta silti halusimme aloittaa lämmittämisen varovaisesti jotta emme aiheuta takkaan mitään vaurioita. Talokin on niin lämmin, että enempää lämpöä ei olla kaivattu vielä. Lattialämmitys on pienesti päällä ainoastaan laattalattioiden kohdalla ja silti talossa on 23 astetta sisälämpötila. Lankkulattia on kyllä ihana, kun ei tarvitse lämmitystä kytkeä päälle heti ensimmäisinä kylminä päivinä.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Havupenkki




Autotallin pihan puoleiseen päätyyn piti keksiä jokin istutusratkaisu hieman viettävään maahan joka laskee avokalliolle. Anturan reunaan kasasimme ensin luonnonkiviä joilla saatiin "sokkeli" katoksen kohdalta lähes kokonaan piiloon. Seuraavaksi multa rajattiin laudalla kivistä ja jyrättiin kaivinkoneen kauhalla sekä nurmikkojyrällä tiiviiksi. Mullan ja avokallion rajalle kasasimme taas luonnonkivistä reunan. Seuraavaksi suunnattiin puutarhamyymälään taimiostoksille. Istutusalue on aamupäivisin varjoinen ja iltapäivällä auringossa. Päätimme kokeilla josko siinä viihtyisi havukasvit. Ikivihreät tuovat ympärivuotisesti väriä tummaan tallinpäätyyn joka on suoraan olohuoneen ikkunoiden edessä.


Kasveiksi valittiin kartiovalkokuusia sekä japanilaista harokatajaa. Toiveena, että harokataja lähtee leviämään maatapitkin ja kartiovalkokuuset kasvavat komeiksi kartionmallisiksi kuusiksi. Maanpeitekasviksi laitoimme variksenmarjaa - pieni pala saaristoa myös omaan pihaan. Meillä nimittäin kasvaa mökillä kallioiden päällä valtavasti variksenmarjaa ja se on oikein kaunis vehreä matto. Mielestäni sopii havujen kaveriksi oikein mainiosti. 

Vielä täytyy käydä hakemassa hieman koristehaketta jotta saadaan penkki peiteltyä rikkaruohoilta. Mutta kysymys kuuluukin, laittaakko tavallista kuorikatetta vai värjättyä, mustaa koristekatetta?




maanantai 19. syyskuuta 2016

Pensasaita

Lauantaina lähdimme heti aamusta hakemaan pensasaidan taimia. Bongasin taimet alennuksesta joten pitihän ne tietysti käydä hakemassa kun edes hieman halvemmalla sai. Kivimuurin reunalle oli luonteva paikka pensasaidalle joka hieman rajaa pihaa ja kasvettuaan täyteen mittaansa ja tuuheuteensa myös näkyvyyttä. Pensasaidan kasviksi valitsimme marja-aronian sen nopean kasvun ja kauniin syysvärin takia. Lisäksi aita on täysikasvuisena helppo muotoilla haluttuun muotoon ja korkoon. Surffailin etukäteen ja opiskelin istutusvälejä sun muuta hyödyllistä tietoa istuttamiseen ja leikkaamiseen liittyen. Sopiva taimimäärä tuuhealle aidalle oli 3-4 kpl taimia per metri. Päätin varata meille 140 kpl taimia valmiiksi, jotta varmasti saamme niitä riittävästi. 
Lauantaina saimmekin sitten istutettua noin 40 taimea. Loput odottavat vielä, sillä ensin täytyy muokata piha loppuun koko pensasaidan matkalta. 




perjantai 16. syyskuuta 2016

Pihanmuokkausta ja puutarhakompostori

Olemme kuluneiden viikkojen aikana ahertaneet pihan kimpussa joka ilta. Tuo ennen niin toivottomalta näyttävä taistelutanner alkaa pikkuhiljaa muotoutumaan ja paljastamaan todellisen ulkomuotonsa. Kaivinkoneella on riittänyt hommaa, kun ensin tasoitettiin olemassa olevalla maa-aineksella takapihaa jonka jälkeen tilasimme multaa ja luonnonkiviä. Multaa on tähän mennessä levitelty jo useampi kuorma ja vielä tarvitaan lisää. Kaivuutyöt siis jatkuvat vielä jonkin aikaa.


Takapiha alkaa jo näyttämään ihan pihalta. Sokkelin reunaan on saatu luonnonkivet aseteltua ja nurmikko on kylvetty. Toivotaan, että sieltä ehtii nousta hieman vihreää vielä ennen pakkasia. Terassin alaosan rimoitus jäänee suosiolla ensi kesään.


Pihan takanurkkaan nikkaroitiin jämälaudasta myös lehtikompostori. Tai kompostori ja kompostori, ehkä paremminkin kehikko johon kerätä puutarhajätteet. Halusin selvän paikan mihin heittää rikkaruohot ja muut perkuujätteet. Ovat siistimmin niin. Maalasin kehikon mustaksi jotta se maisemoituisi ympäristöön. Mielestäni tuli oikein siisti ottaen huomioon, että mitään tarvikkeita ei erikseen tähän hankittu.


 Etupuolella onkin sitten vielä hieman tekemistä... jatkoa siis seuraa.


tiistai 6. syyskuuta 2016

Muuttolupa

Kaksi viikkoa sitten meillä oli osittainen loppukatselmus, eli toisin sanoen muuttotarkastus. Saman verran ollaan jo uutta kotia asuttu. Kannoimme nimittäin muuttokuorman sisään samaisena maanantaina, sillä vanha asunto piti luovuttaa loppuviikosta ja se piti saada tyhjäksi ja loppusiivottua. Eikä siinä nyt tietenkään enää malttanut mennä vanhaan kotiin kun uusikin oli valmis.

Odotellessamme rakennustarkastajaa paikalle kiertelin ja napsin hieman kuvia tyhjästä talosta. Alla pieni otanta tilanteesta ennen muuttoa. Kaksi tuntia myöhemmin alakerta olikin jo ihan täynnä pahvilaatikoita ja kasseja.








Nyt olemme kahden viikon aikan saaneet lähes kaikki tavarat paikoilleen. Vielä odotellaan sohvaa alakertaan. Se meillä jo kerran oli, mutta jouduttiin harmillisesti palauttamaan uudelleen verhoiltavaksi nahassa olleen reiän vuoksi. Toivottavasti se saadaan pian paikalleen olohuoneeseen. Ruokailutilasta uupuu vielä se oikea ruokapöytäkin. Toistaiseksi mennään vanhalla olemassa olevalla pienellä pyöreällä. Jos vaikka jouluksi saataisiin koti "valmiiksi".

Pihalla on viime viikkoina kovin tehty töitä sen saattamiseen valmiimmaksi. Täytyykin ottaa hieman kuvia siitäkin.