torstai 20. lokakuuta 2016

Makuuhuone

Vihdoin hieman kuvia sisältä. Ensimmäisenä vuorossa makuuhuone joka tältä erää on aika valmis. Sänky kaipaa vielä sängynpäätyä josta jo muutama vaihtoehto on mietinnässä. Löytyisi vaan se sopiva aika toteutukselle. Yöpöydät hankittiin Kodin1:stä  jo kesällä kun puoleen hintaan ne bongasin. Avattavien ikkunoiden sälekaihtimet tuli talopaketin mukana. Isoon ikkunaan tilattiin 16mm säleillä oleva kaihdin Turun Markiisi ja Peitteestä. Seinät ovat vielä kovin tyhjät. Emme ole vielä raaskineet ripustaa tauluja. Täytyy ensin makustella hetken aikaa mitä haluaa mihinkin.






maanantai 17. lokakuuta 2016

Astetta valmiimpi piha

Nyt alkaa iltaisin töiden jälkeen olemaan jo hämärää niin nopeasti, että pihahommiin ei oikein tahdo ehtiä, joten edistyminen on hidastunut, vaan ei kuitenkaan kokonaan tyssännyt. Viikonloppuna käytimme valoisat tunnit hyödyksi ja touhusimme pihan kimpussa. 



H teki loppuun autokatoksen "sisäkaton" jotta sähkäri pääsee asentamaan katoksen valot loppuun. Minä kärräsin kuorikatetta havupenkkiin ja pensasaidan juurelle. Hankimme yhden suursäkin kuorikatetta ja se riitti just eikä melkein havupenkkiin ja pensasaidalle. Viimeisen ämpärillisen kävin keräämässä pensasaidan alkupäästä ja siirsin loppupäähän jotta sain kutakuinkin tasaisen kerroksen koko matkalle.

Katto on kivasti kolmivärinen, kun tähän käytettiin kaikenlaista jämälautaa jotka maalattu eri tarkoituksiin eri väreillä. Keväällä täytyykin heti kelien salliessa maalata vielä katto ja seinät samalla tummanharmaalla sävyllä.

Hankimme myös lehtipuhaltimen siinä toivossa, että olisimme saaneet takapihan nurmikolta lehdet hellävaraisesti puhallettua pois. Nurmikko on lähtenyt itämään paikoitelleen, mutta osa siemenistä on vielä ihan irrallaan. Voitte kuvitella mikä lopputulos oli nopean kokeilun jälkeen. Siemenet leijaili ilmassa eikä lehdet olleet vielä liikkuneet metriäkään. Kannoin lehtipuhaltimen suosiolla varastoon odottamaan ensi vuotta ja tartuin haravanvarteen. Hellävaraisesti yritin sitten haravoida nurmialueet. Aika hyvin jo itäneet siemenet pysyivät aloillaan. Irralliset tietysti hieman liikkuivat, mutta haittaneeko tuo - jää nähtäväksi. Enemmän haittaa taitaa olla jos kaikki märät lehdet jää päälle makamaan. 

Terassin sen sijaan sai kätevästi putsattua lehdistä ja neulasista lehtipuhaltimella.

Lopuksi istuttelin vielä hieman lisää syyskasveja terasseille ja iskin kukkasipulit maahan etupihalla.